Yahoo Web Search

Search results

  1. Yhdysvaltain autoteollisuus 1950-luvulla oli Detroitin kolmen suuren autonvalmistajan General Motorsin, Ford Motor Companyn ja Chryslerin hallitsema teollisuudenhaara, joka työllisti yksityisellä sektorilla enemmän amerikkalaisia kuin mikään toinen ala. [1] Samalla 1950-luku oli tärkein ajanjakso koko amerikkalaiselle autoteollisuudelle.

  2. Yhteyskoneena oli vuosina 1950-1958 yksi Beechcraft D17S-lentokone. 1960-luku. Hävittäjäkoneissa Suomi pääsi muiden maiden tasolle MiG-21-koneen hankinnan kautta. Näissä koneissa siirryttiin ilmasta-ilmaan-ohjusaseistukseen. Konekalusto venäläistyi ilmeisesti vastakauppaan perustuvan kaupankäynnin vuoksi.

  3. 1900-luku. Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta 1900-luku. Seuraavat 22 alaluokkaa kuuluvat tähän luokkaan. Alaluokkien kokonaismäärä luokassa on 22. Seuraavat 5 sivua kuuluvat tähän luokkaan. Sivujen kokonaismäärä luokassa on 5. Luokan ulkoiset työkalut.

  4. Akira Kurosawan unet. Akira Kurosawan unet ( jap. 夢, Yume) on japanilainen elokuva vuodelta 1990. Akira Kurosawan ohjaama ja käsikirjoittama elokuva koostuu kahdeksasta tarinasta, jotka pohjautuvat ohjaajan elämänsä varrella näkemiin uniin. Tarinat unista ovat pituudeltaan noin 7–20 minuuttia. [1]

  5. Rhythm and blues. Rhythm and blues (lyhyennetty usein R&B tai R’n’B) viittaa rajoitetummassa merkityksessä 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa suosittuun afroamerikkalaisen populaarimusiikin tyyliin, joka vaikutti voimakkaasti rockmusiikin syntyyn ja kehitykseen. Laajemmassa merkityksessä käsite tarkoittaa populaarimusiikin perinnettä ...

  6. NHL-kausi 1949–1950. NHL-kausi 1949–1950 oli National Hockey Leaguen historian 33. kausi. Sen aikana kuusi NHL-joukkuetta pelasi kukin 70 runkosarjaottelua. [1] [2] Stanley Cupin voitti Detroit Red Wings, joka kukisti finaalisarjassa New York Rangersin otteluvoitoin 4–3, kun Stanley Cupin ratkaisevassa pelissä Pete Babando teki Stanley ...

  7. Death by hanging (September 30, 1959), commuted to life imprisonment (January 22, 1960) Steven Murray Truscott (born January 18, 1945) is a Canadian man who, at age fourteen, was convicted and sentenced to death in 1959 for the rape and murder of classmate Lynne Harper. Truscott had been the last known person to see her alive. [1]

  1. People also search for