Yahoo Web Search

Search results

  1. Yhdysvallat. Israelin ja Yhdysvaltain suhteilla tarkoitetaan Amerikan yhdysvaltojen ja Israelin valtion kahdenvälisiä suhteita. Yhdysvalloilla on suurlähetystö Jerusalemissa ja Israelilla on Washington DC:ssä. Maiden suhteet ovat läheisiä. Yhdysvallat tunnusti Israelin itsenäisyyden välittömästi itsenäisyysjulistuksen jälkeen.

  2. Euroopan yhdysvallat. Euroopan yhdysvalloilla [1] tai Euroopan liittotasavallalla tarkoitetaan suunnitelmia, joissa Eurooppa liittyisi yhdeksi liittovaltioksi. Suunnitelmia tämänlaisesta on tehty 1600-luvulta lähtien. [1] Ne tulivat erityisen ajankohtaiseksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen, jolloin Richard Coudenhove-Kalergi perusti ...

  3. fi.wikipedia.org › wiki › AlabamaAlabama – Wikipedia

    Alabama ( [alabama], amerikkalaisittain [ˌælə'bæmə]) [3] on Yhdys­valtain osa­valtio, joka kuuluu kulttuurisesti etelä­valtioihin. Sen pääkaupunki on Mont­gomery. Osavaltion väki­luku vuonna 2014 oli noin 4,8 miljoonaa. Alabama on saanut nimensä Alabama­joen mukaan, jonka puolestaan nimesivät varhaiset eurooppalaiset tutkimus ...

  4. Luokka: Yhdysvallat. Siirry navigaatioon Siirry hakuun Yhdysvallat-teemasivu ... Wikipedia® on Wikimedia Foundationin rekisteröimä tavaramerkki. Ongelma artikkelissa?

  5. Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto ( engl. Food and Drug Administration, lyh. FDA tai USFDA) on vuonna 1906 perustettu Yhdysvaltain valtiollinen virasto, [1] jonka vastuulla on toimialan säädösten laatiminen Yhdysvaltojen markkinoille. FDA:n säädösten piiriin kuuluvat elintarvikkeet, ravintolisät, lääkkeet, eläinlääkkeet ...

  6. Yhdysvaltain kieltolaki. Yhdysvaltain kieltolaki kielsi alkoholin valmistuksen, kuljetuksen ja myynnin koko Yhdysvalloissa vuosien 1920–1933 välillä. Kieltolaki vähensi aluksi alkoholin kulutusta, mutta sen kannatus hiipui 1920-luvun loppua kohti. Alkoholin salamyynti ja salakuljetus hyödyttivät järjestäytynyttä rikollisuutta, lain ...

  7. n. k. m. Amerikkalainen jalkapallo on Yhdysvaltain seuratuimpia urheilulajeja. Baseball on joukkuepallopeli, joka on erityisen suosittua Amerikassa. Se muistuttaa suomalaista pesäpalloa. Urheilu on merkittävä osa Yhdysvaltain kulttuuria. Maan suosituimmat joukkuelajit ovat amerikkalainen jalkapallo, baseball ja koripallo, jotka ovat kaikki ...

  1. People also search for