Yahoo Web Search

Search results

  1. 1400-luku oli vuosisata, johon kuuluivat vuodet 1400–1499. Tärkeitä tapahtumia. Renessanssi vaikutti filosofiaan, tieteeseen ja taiteeseen. Taloudellinen nousukausi Euroopassa, eurooppalaisten löytöretket alkavat. Lunttulukko, tuliaseen varhainen muoto. Kirjapainotaito yleistyi Euroopassa.

  2. 1500-luku. 1500-luku oli vuosisata, johon kuuluivat vuodet 1500 – 1599. Vuosisataa leimasivat löytöretket, joiden myötä syntyi maailmanlaajuiset merireitit. Löytöretkiä seurasi myös ensimmäiset eurooppalaisten siirtokuntien synty. Uskonpuhdistus ja sitä seuranneet uskonsodat muuttivat Eurooppaa valtavasti.

  3. Turku 1400-luvulla. 1400-luvulla Turku oli selkeästi nykyisen Suomen alueen tärkein keskus. Suomen alueen suurimmassa kaupungissa sijaitsivat dominikaaniveljien luostari sekä tuomiokirkko piispanistuimineen, ja kaupungin lähellä oli Turun linna. Turun linna oli Kalmarin unionin aikana merkittävässä asemassa.

  4. fi.wikipedia.org › wiki › 14001400 – Wikipedia

    26. heinäkuuta – Isabel le Despenser, Worcesterin kreivitär (k. 1439) 25. joulukuuta – John Sutton, Irlannin lordiluutnantti (k. 1487) Rogier van der Weyden, flaamilainen taiteilija (s. 1399 /1400, k. 1464) Luca della Robbia, italialainen kuvanveistäjä (k. 1482)

  5. Henrik III (1390–1406) ja Juhana II (1406–1454), Kastilian kuninkaita. Jianwen (1398−1402) ja Yongle (1402−1424), Kiinan keisareita. Beyazid I (1389−1402) ja Mehmed I (1403−1421), Osmanien valtakunnan sulttaaneita. Wenzel IV Luxemburgilainen (1378–1400) ja Ruprecht Pfalsilainen (1400–1410), Pyhän saksalais-roomalaisen ...

  6. 1600-luku. 1600-luku oli vuosisata, johon kuuluivat vuodet 1600 – 1699. Vuosisadan aikana eurooppalaiset perustivat uusia siirtokuntia, laajensivat siirtomaitaan ja perustivat kauppa-asemia ympäri maailmaa. Suuret löytöretket jatkuivat ja Tyynimeri ja Oseania tulivat eurooppalaisille tutuiksi.

  7. 1400-luku. Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta 1400-luku. Seuraavat 14 alaluokkaa kuuluvat tähän luokkaan. Alaluokkien kokonaismäärä luokassa on 14. 1400-vuosikymmen ‎. 1410-luku ‎. 1420-luku ‎. 1430-luku ‎. 1450-luku ‎.

  1. People also search for