Yahoo Web Search

Search results

  1. 1200-luku oli vuosisata, johon kuuluivat vuodet 1200–1299. Tärkeitä tapahtumia. Tšingis-kaani loi mongolien suurvallan. Mongolit valloittavat Afganistanin. Ruotsin valta vakiintui Suomessa. Suomeen syntyi ensimmäinen kaupunki, Turku. Malin imperiumi perustettiin. Neljäs–kahdeksas ristiretki islamia vastaan.

  2. fi.wikipedia.org › wiki › 12001200 – Wikipedia

    Vuosisadat: 1000-luku · 1100-luku · 1200-luku · 1300-luku · 1400-luku: Vuosikymmenet

    • Tärkeitä Tapahtumia
    • Merkittäviä henkilöitä
    • Tekniikkaa Ja Keksintöjä
    Skandinavia ja Islantikääntyivät kristinuskoon.
    Viikingit perustivat asumuksia Vinlandiin Pohjois-Amerikkaan noin vuonna 1000.
    Suuri skisma 1054 lännen ja idän kirkkojen välillä. Katolinen kirkko ja ortodoksinen kirkkoerosivat.
    Skotlannin kuningas Macbeth
    Paavi Gregorius VII(Hildebrand)
    Pyhä Rooman keisari Henrik II Pyhä
  3. 1200-luku: 1200-luvulla kirjoitetaan Tanskalainen purjehdusopas, joka kertoo kuinka purjehditaan Suomeen.

  4. 1200-luvulla Turun alueelle syntyi kaupunkiasutus, joka oli lajissaan Suomen ensimmäinen. Aluksi asutus sijaitsi piispanistuimen luona Koroisissa, mutta mahdollisesti jo vuosisadan loppupuolella tai viimeistään 1300-luvun alussa perustettiin Turun kaupunki Aurajoen alajuoksulle.

  5. Arabic Bulgarian Chinese Croatian Czech Danish Dutch English Estonian Finnish French German ... Wikipedia. 1100-luku ... Vuosisadat: 900-luku 1000-luku 1100-luku 1200 ...

  6. Look for Fi:1200-luku in the Commons, our repository for free images, music, sound, and video. If you have created this page in the past few minutes and it has not yet appeared, it may not be visible due to a delay in updating the database.

  1. People also search for