Yahoo Web Search

Search results

  1. Jogi-karhu (engl. Yogi Bear) on Hanna-Barberan tunnettu piirroshahmo. William Hannan, Joseph Barberan ja Ed Benedictin luoma hahmo teki ensiesiintymisensä vuonna 1958 Hakki-koiran ohjelmassa ja saavutti suurta suosiota, minkä johdosta se sai vuonna 1961 oman ohjelmansa. Vuonna 1964 valmistui hahmon ensimmäinen nimikkoelokuva Jogi-karhu ...

  2. Jogi-karhu ( engl. The Yogi Bear Show) on Hanna-Barberan tuottama yhdysvaltalainen piirrossarja, jota esitettiin ensi kerran Yhdysvalloissa vuonna 1961. Sarjasta tuottettiin yhteensä 35 jaksoa, jotka julkaistiin Yhdysvalloissa DVD:lle vuonna 2005.

    • 24 min
  3. Tarve tulee noin kerran. Akka on mukana, jotta metsänvartija, tuo jäykkä ja iloton vanhapoika voi takellella kuin kahdeksanvuotias yrittäessään päästä pukille. Pormestari kuuluu kätyreineen häh-häh-hääkerhoon.

    • 28.01.2011
    • Ei tiedossa
    • Komedia, Lasten
  4. Eric Brevigin ohjaaman elokuvan Jogi-karhu IS:n arvio - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat. TV & elokuva. Musiikki. Kuninkaalliset. Sarjakuvat. Horoskooppi. IS Extra Emma hankki homoparin kanssa vauvan – pian synnytyksen jälkeen hän huomasi, mitä miehet todella halusivat. TV & elokuvat. Lue IS:n arvio elokuvasta Jogi-karhu!

  5. Jogi-karhu (engl. Yogi Bear) on 17. joulukuuta 2010 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen komediaelokuva. Se perustuu Hanna-Barberan animaatiosarjaan Jogi-karhu. Elokuvan ohjasi Eric Brevig ja käsikirjoituksesta vastasivat Brad Copeland, Joshua Sternin ja Jeffrey Ventmilia. Pääosassa näyttelevät muun muassa Anna Faris ja Tom Cavanagh.

  6. Jogi-karhu on eräs televisiohistorian rakastetuimmista piirroshahmoista. Se seikkaili alun perin Hanna-Barbera-tuotantoyhtiön tv-sarjassa Hakki-koira, kunnes sai oman sarjansa vuonna 1961.

  7. Jan 28, 2011 · Hattuun ja kravattiin pukeutuva ja puhekykyinen Jogi-karhu on tuttu 1960-luvun animaatiosarjasta ja Suomessa myös vanhoista Nakke Nakuttaja -sarjakuv...

  1. People also search for